Referenssit

Projektikokemusta, joka puhuu puolestaa

Tässä esitteessä keskitytään tiettyihin järjestelmiin sen sijaan, että käsittelisimme järjestelmiämme vain yleisellä tasolla. Käsittelemme vanhoja laitoksia, jotka ovat olleet käytössä useita vuosia, ja hieman uudempia laitoksia, jotka todistavat että hyväksi havaittu tekniikka on käyttökelpoista edelleen tänä päivänä.

Linköpingin Saab AB on ollut Mercatusin asiakkaana 1970-luvun alusta lähtien. Yhteistyö alkoi myrkynpoistolaitoksen toimituksella. Kumppanuutemme on kehittynyt vuosien saatossa. Keväällä 2002 toimitimme integroidun tuotepaketin ja keskuspuhdistuslaitoksen Airbus-projektia varten.

Olemme tehneet Mercatusin kanssa yhteistyötä jo vuosia. Luotan vahvasti yhtiöön ja sen henkilökuntaan. He toimittavat aina ajoissa ja ottavat vastuun myös toimituksen jälkeen.
Lars Falk, ADR Transport in Sollentuna

SKF asensi integroidun järjestelmän vuonna 1995. Tuohon aikaan tämä laitos oli yksi Euroopan suurimmista ja nykyaikaisimmista keskuspuhdistuslaitoksista.*

Keski-Suomessa toimiva Rettig Värme teki lopun öljypäästöistä Mercatusin suljetun järjestelmän avulla. Samalla yhtiö säästää huomattavasti vettä, mikä alentaa kustannuksia jäteveden hävittämisessä.

1980-luvun alussa otimme käyttöön kalvotekniikan Ruotsin konepajateollisuudessa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin se otettiin käyttöön lämpövoima-alalla.

Örebron Sydkraftilla ja Norrköpingissä otettiin käyttöön uusi järjestelmä, jolla savukaasukonsentraatti voidaan puhdistaa ja kierrättää kalvotekniikan avulla.

* Jos haluat lisätietoja referensseistämme ja tuotepaketeistamme, siirry osoitteeseen www.mercatus.se tai ota yhteyttä asiakkaisiimme. Asiakkaamme tietävät kaiken omista puhdistusjärjestelmistään ja osaavat vastata kysymyksiisi.

  • SKF in Gothenburg
  • Alstom Power in Ludvika
  • Arkivator AB in Falköping
  • Verktyg & Mekaniska in Vimmerby
  • Elos AB in Årjäng
  • Matstec Precision AB in Ulricehamn
  • Haldex Traction System in Landskrona
  • Metallfabriken Ljunghäll AB in Södra Vi

... ovat kaikki esimerkkejä yhtiöistä, jotka ovat investoineet tuotepaketteihimme, jotka perustuvat keskuspuhdistusjärjestelmään ja suljettuihin prosesseihin.